Kaikkihan alkoi vesisateesta, joka taasen alkoi jo täällä kotosuunnalla heti aamulla. Kävelin juna-asemalle siis tihkusateessa. No, junassa naat laittoi viestin, se mokoma oli telttailemassa ja juomassa. Perille päästyäni etsin Laurat ja muut ja hysterisoitiin kaupassa mm. nitiseviä ostoskärrejä joita Niko tietenkin työnsi. Ängettiin kaikki festarikamat toki siihen yhteen kärriin, höhö. Soitin naatille alkosta ja otin häneltä vastaan Suomi viina -tilauksen (liekö virhe ollut, naat vallan hurjistui sen juotuaan). Ja sitten huristeltiin taksilla Visulahteen kun bussilla ongelmia oli.
Noh! Paikan päällä sitten vallattiin keittokatos ja tilasin sympaattisen naatin sinne. Siis tässä vaiheessa hän oli vielä sympaattinen, kunnes sai käsiinsä viinapullon. Tai ei sympatia mihinkään kadonnut, sai vain lisäsäväyksen, höhö. Välillä naat piipahti aina ulkona tekemässä tuttavuutta ja poltti takkinsa lieden päällä, jau!
Vähän myöhemmin saapui narvi eli Markku ihan järkyttyneenä kun näki meidät lihallisina olentoina! Niin siis että oltiin konkreettisia eikä niitä mitä ne oli, savuisia utuhahmoja jotka leijuu?
Nonono sitten tavoitettiin myös varpune ja Lösse ja olikin kööri kasassa, vielä kun Savonlinnan toverit saapuivat paikalle. Siitä se meno sitten lähti, minä ehdin vetää yksinäni melkein kokonaan rommini ja kermaliköörini (kermalikööriä ainakin käytti Lösse ja rommipullon hävitin myöhemmin johonkin, en jaksanut huolehtia kun siitä katosi korkki). Ismo Alangon näin ja olipa se mainio, loistava, jee.
En meinaa muistaa kaikkea, kun niin paljon tapahtui, olin vaan melko humalassa ja vettä satoi. Loppuvaiheessa Lösse teki ensimmäisen katoamistemppunsa. Kadonneen lampaan sitten löysin minä aivan sattumalta tieltä töröttämässä muutaman tunnin päästä.

Jos nyt siirryn vaikka lauantaipäivään, perjantai oli niin epämääräinen.
Elikkä. Aamu. Näin naatin selvinpäin! Näin kyllä jo perjantaina kun hän heräsi teltastaan joskus illalla. Mutta niin, selväpäinen naat siis kertoi ettei Los ole teltassa, eikä ole ollut koko yönä; katoamistemppu numero 2. Siinä sitten koitettiin tavoitella ja löydettiin grillikatokselta vaan sen takia kun hän tajus sanoa että istuu nuotiolla. Naat meni sitten noutamaan.
Aamu ja aamupäivä itsellä ja Lauralla ja monella muulla meni siihen että kuivateltiin vaatteita, erityisesti kenkiä, hitto vie. Ah, sitä mutaa ja kosteutta! Keikkoja päästiin katsomaan sitten vähän myöhemmin, aloitettiin Jukka Pojalla, minä hoidin lievää heikotustani jne. Oli ihan kipeä olo, semmonen kun olis jäänyt junan alle, hoh. Olin nukkunut hartiani kipeiksi ja ilmeisesti kolhinut itseäni edellisenä päivänä. Sitä kesti sitten iltapäivään asti kunnes sain taas aloitettua jonkinlaisen juomisen. Tässä välissä Los teki katoamistempun numero 3.
Bändejä jäi välistä kun ei jaksettu mennä eikä viitsinyt jättää juomista kesken. Tässä välissä sitten tapahtui satunnaista sähellystä. Narvi lähti minun kanssa katsomaan keikkaa ja juotti minua humalaan (en ole varma toimiko se kunnolla  vielä siinä vaiheessa). Festarialueella mentiin raptoreina pitkin mutakenttää! *claw* Tässä välissä myös saatiin tieto että Los löytyi (naatin mukaan siksi että hän heilutteli rommipulloa). Animal Alphaa olisi katsottu mutta se olikin vaihtanut paikkaa myöhemmäksi, joten palattiin sitten leiriin humaloimaan. Kymmenen maissa sitten pääsin katsomaan Animal Alphaa, joka oli kyllä ihan aivan paras ja minä ihan aivan hullu. Eturivissä kiljuin, kosketin laulajan kättä ja aah. Kiitos ja anteeksi varpuselle seurasta :D
Palattiin leiriin ja myöhemmin illalla/yöllä maistelin Lauran cocktail-pullosta (sekaisin sitä 80% ja jotain satunnaisia lokkeiltua viinaa) ja jotenkin vahingossa se pullo jäi minulle ja join sen _yksin_. Sillä olikin sitten seurauksensa: osittainen muistinmenetys, sekoamista, lauseenmuodostamisongelmia seuraavana päivänä jne. Lauran piti kuulemma korottaa ääntä että sai minut nukkumaan :) ghöhöö. Montahan ihmistä siinäkin on ollut minua laittamassa nukkumaan :| olin hankalassa tilassa.
Aina minulle käy näin, viime jurassicissakin tapahtui jotain outoa ja viimeisenä yönä napsahdin johonkin hulluun humalaan.

Muistaisinkohan vielä jotain satunnaista. No, minusta ja narvista on videomateriaalia, naat ja narvi puhdistivat naamaani tussista (tarttui Laurasta), naat syötti minulle lakuja jossain vaiheessa, hyökkäsin halaamaan Pesua ja juoksin samantien matkoihini, meinasin ihan oikeasti merkelöidä yhden pimatsun mutten löytänyt häntä, ja löysin kadonneen naatin puskakuselta. Tai no tarkemmin ottaen hän löysi minut kun kävelin siitä ohi. Huusi nimeä, käännyin katsomaan:
"äläkatoäläkatoäläkato!"
"En kato!"
"Okei nyt voit katsoa! Pitäisköhän miun tulla tästä yli (edessä kiviä)"
"EI! Pysy siinä, mie tulen sinne."

Sitten työnsin ja kävelytin naatin leiriin.

Joo ja grillikatoksessa kun olin etsimässä ihmisiä niin joku iso, parrakas heviäijä sanoi minulle että "tyttö vaan istuu tähän näin alas eikä pyöri ympäriinsä" "öö, en mie nyt ehi"

Yleisiä teemoja:
"Mats on kadonnu."

"HeidiHeidiHeidiHeidiHeidiHeidiHeidi!"

"Mä inhoan kun niin käy!"

"Ei vittu kiinnosta!"

"Mennään sinne joko mennään eiku ei mennä mie olen ehkä vähän humalassa mennäänkö jo joko mennään ölölöö ei sinne voida nyt mennä ei mennäkään ei joko nyt mennään lähetään jo" <- naat

Ainiin! Meinasin tikahtua kun näin Kauko Röyhkän eksyneen näköisenä juna-asemalla, kihkih.

Varpune tais olla eniten selvinpäin, yllättäen. Tosin olin huomaavinani lievää noususuhdanteista jossain välillä :) hähä. Hauska yhtälö kun Lauran kanssa jätettiin suht selväpäinen varpune melkosen humalaisen Nikon kanssa katsomaan Pelle Miljoonaa, höhö. Noh, Niko on hyvä poika.

Kiitos olitte ihania uuh lääh.
Uudestaan ensi vuonna (kumpparit mukaan)! Ja sitä ennen pidetään se piknikki (raasis tekee suklaakakun) ja minun tuparit (otetaan vastaan ehdotuksia ajankohdasta)!

Kuuden maissa lähden Lauraa vastaan, mau :] sitte vietetään Summer of Rockia!


np. The Terror Twin - Never Let You Go