Noniin, kävin siis Helsingissä ja harrastin juomista raasulaaman kanssa perjantaina, yum. Punaviiniä meni, poltettiin yhteistupakkaa ja oltiin nettiaggressiivisia, ja kaikki oli hienoa yhtäkaikki! Ja kaikenhan te jo tiedättekin askeettisesta gettokämpästä ja Marian Helmestä lähtien toisen osanottajan blogista. Olisi oikeastaan pitänyt kirjoittaa vähän aiemmin kun ei meinaa enää täysin muistaa mitä piti kirjoittaa. Mut noh! Ei se mtn. Ja nyt vielä vähän väsyttää, krooh. Ps. en oikein muista ihan kaikkea siitä perjantai-illastakaan, tai lähinnä yöstä, mhöhöö. En muista ihan kaikkea mitä on puhuttu tai sanottu tai kirjoitettu mutta ei sekään mtn! Se oli kylläkin hieno se junaselkkaus, voi jee. Ja harhailu Helsingin keskustassa. "Ollaankohan me sittenkään oikeassa suunnassa?".
Ainiin ja sain tutustua hienoon vessanoven lukkoon, aika erikoinen. Kyllä sen kuitenkin auki sai. Mutta ei sitä kyllä kovin usein viitsi käyttää?
Olin kyllä odottanut että olisi jonkinlainen kapula aamulla muttei ollutkaan! Se vaan iski sitten vähän myöhemmin :| eikä syömisestä meinannut tulla mitään kun vähän kuvotti. Mutta ei se kauaa kestänyt.

Miten voikin taas väsyttää.

En tiedä miten kauan jaksan kattoa tuota pelleilyä töissä. Vieläköhän minä otan loparit. Hu-hu. Tuskinpa kuitenkaan. Alkaa vaan se raja häälyä koko ajan vaan enemmän.

Tänään ihan oikeasti koitan tehdä ennakkotehtävät. Mrkl.

Ja otsikkoon viitaten: Maljaa kuunneltiin tasan kerran! Miten sekin unohtui, kumma juttu. Niin ja sitten oli vielä Coin-Operated Boy. Olen muuten melko varma että laulettiin joku pätkä jotain, en kylläkään tosiaan muista mitä... hoh.


np. Pyhimys - Tora