Vaikka nyt onkin ystävänpäivä, niin muistakaahan kaiken huuman keskellä pitää varanne, dear friends:

 

Ajattelin tässä tunnin kuluessa aloittaa maanisen siivoamisen, tukehtuu pölyyn kohta ja muutenkin.

Juu hei, sain ennakkotehtävät tehtyä ja toivottavasti kai tarpeeksi hyvin. Nyt sitten odotellaan. Mutta olen tyytyväinen itseeni siinä määrin että ylipäänsä sain ne tehtyä ja postitettua, jes. Lähikuukausina pitääkin sitten alkaa tekemään toisia ennakkotehtäviä jos haen Helsinkiin, sekä lukemaan englanti-juttuja yliopistoa varten.

Minulla ei oikein ole mitään kerrottavaa sinänsä, koska minun elämässä ei paljoa tapahdu. Tosin tuntuu vähän että olisi jotain hiljaista muutosta tapahtumassa?

Niin nyt on ystävänpäiväkin mutten osaa ajatella sitä mitenkään erityisen korostuneesti että noh nyt se on eikä minulla ole mitään ystävyyksellisiä aktiviteetteja tälle päivälle. Meinannut muistaa koko päivää edes. Niin ja laiskiaispäivä? Sillekään paljon huomiota jakanut. Sen sijaan siivoan ja nautin hmm, orastavasta motivaatiosta? Vai mitä onkaan. Ei kyllä liikaa viitsi puhua tai kirjoittaa ääneen edes orastavista positiivisista kokemuksista, koska kuten aiemmin olen todennut, se tuntuu manaamiselta.

Niin ja hei minulla on tuossa Inglourious Basterds saatavilla, voisin senkin katsoa. En kyllä tiedä onko vielä ihan semmosta fiilistä? Siis moiselle leffalle.

Näin unta että Numerolla on pisamia naamassa, hän oli myös iloinen ja poikamainen. Sitten hän jossain vaiheessa muuttui tytöksi, Pesuksi kai jopa? Samalla myös kärttyisemmäksi.

Olenkohan kohta nähnyt teistä kaikista jotain unta?

Kuunnelkaapa myös uutta Jenniä tästä näin: En haluu kuolla tänä yönä

 

Loppukevennyksenä lisää vintagea, njähähä:

 

np. Stam1na - Eloonjäänyt