Nyt on kirjoitusolo. Mistähän aloitan. No, fiiliksistä vaikka. Pettynyt, surullinen, väsynyt. Yet again.

No jos sinne Irlantiin heti seuraavaksi, voisi konkreettisestikin mennä takaisin:

Lossie kirjoitti 11.12.2009 - 10:50
Irlannissa noita prinssejä riittää: Prinssi Rohkea. Prinssi Urhea. Prinssi Uljas. Prinssi Väkevä. Prinssi Rehti. Prinssi Neuvokas. Prinssi Hurskas. Prinssi Lystikäs. Prinssi Musikaalinen. Prinssi Huikea. Prinssi Hyväkäytöksinen. Prinssi Nakki. Prinssi Unelmavävy. Prinssi Peto Vällyjen Välissä. Prinssi Juoppo. Prinssi Irstas. Prinssi Pelkuri. Prinssi Sarjamurhaaja/raiskaaja...

Oikeasti, kohtasin noita prinssejä ihan jokaista laatua, paitsi Hurskasta, ja Nakista ja Sarjamurhaaja/raiskaajastahan ei voi tietää? Eikä tullut kokeiltua olisiko kukaan ollut Peto Vällyjen Välissä, veikkaan kyllä että olisi. Siitä puheenollen, kaikenlaista juttua tuli kuultua siellä, huh. Antakaas kun havainnollistan:

"What's your wildest sexual fantasy? I'll make it happen!"

"How big do you like it?"

"Come 'ere luv, you need to keep me warm."

Sitten, minulla huuli auki (selitän myöhemmin): "Kiss me, I'll make it better."

 

Ja kaiken lisäksi ne taisi olla ihan vakavissaan. Omistautuvia miehiä jos saa sanoa.

Siis oikeasti, mikä tämä "Kiss me, I'm Irish!" -juttu oikeen on?

 

Mutta! Ei ne kaikki olleet Colin Farreloivia irstailijoita, monet oli todella kohteliaita ja ystävällisiä jne, etenkin kun narvi kertoi puolelle Dublinista minun hienoa neito pulassa -tarinaa niin kaikki tuli holhoamaan "Are you alright?!" "Sorry?" "I just heard what happened." jne plaaplaa. Miksei Suomessa tuntemattomat miehet holhoa? Eipä sillä ei täällä sitten myöskään tuntemattomat yhtä herkästi tarraa estoitta suoraan kiinni, hah. Voi luoja. Niin joo ja baarimikotkin holhoaa. Nytkin on olo että voisi mennä jonkun pubin nurkkaan murjottamaan ja joku baarimikko tuo pöytään kynttilän ja niin, holhoaa etäisesti.

Yhteenvetona, olivat kaikki sosiaalisia ja hauskoja.

Niin ja tässä oli siis miehet, ei tullut naisiin pahemmin tutustuttua jostain syystä, paitsi yhteen Riverdance-pimuun ja johonkin hupakkoon kuka mottasi minua ja häipyi sitten maisemista. Muutenkin paikalliset naikkoset tuntui mittailevan katseellaan koko ajan. Mikähän niitä vaivaa? Mut niin mottaus, en edes saanut tilaisuutta merkelöidä :/ narvi riepotti minua pois tieltä enkä ehtinyt tajuta edes mitä tapahtui, siinä vaiheessa kun tajusin niin seison jossain amerikkalaisten tyttöjen ympäröimänä ja mietin että wattaf.. Sitten tilanne alkoi iskostua ja raivosin aikani. Ja heti tuli joku tyyppi holhoamaan asiantuntevasti että menikö hampaita poikki, hehe. Ei se sentään niin vakava juttu ollut, se oli pieni känninen huojuva hempukka. Iham perseestä anyhow, mut noh.

Tämä oli siis uudenvuodenaattona, sitten lähdettiinkin "kotiin", matka kesti kauan kun pysähdeltiin kommunikoimaan paikallisten kanssa ja seuraamaan kun ne yritti liikkua jäällä ja itse vaan tottuneesti käveltiin. Pari tyyppiä nostettiin pystyynkin, ne oli kyllä huvittavia, ihan kuin Bambi jäällä.

Oli myös hassua kun narvi vähän ahdistui ja koki että minusta pitää jotenkin huolehtia, ei se kai ole tottunut yhtä haahuilevaan seuraan kun mitä minä olen.

Vähän liikaa on nyt kyllä asiaa matkalta, en jaksa kirjoittaa tai muistaa kaikkea. Oltiin Lontoossakin pari yötä, eka lentokentällä Krispy Kreme -kyltin takana, mhöhö. Aika spontaanisti matkattiin muutenkin, ei paljon suunniteltu ja se oli hyvä niin.

Ja haa! Löydettiin joku Losin kaksoisolento meidän hostellista Dublinissa, ja sekin oli kai suomenruotsalainen, tai ruotsinsuomalainen mikä lie? Sitten se silmät tokkuraisina hengaili siellä ja poltteli pilveä silloin tällöin. Narvi sen kanssa enemmän jutteli, sitten se soitti äidilleen ja pisti narvin puhumaan sen kanssa suomea, haha.

Käytiin myös museoissa ja raahustettiin ympäri kaupunkia. Dublin on parhaimmillaan kyllä yöllä, ainakin näin talvella.

Loppukaneettina, viihdyin siellä. Oli koko ajan semmonen tyytyväinen olo (jos ei lasketa ajoittaisia "normaaleja" ankeiluja), tiiä viitsiikö sanoa ihan onnellinen? Oli välillä kyllä semmostakin lähentelevä olo kun se paikallinen meininki on niin hienoa. Irkku-musiikki soi ja joskus saattaa jonkun kuulla laulavan kaupassa jne.

Voi että.

Mentiin tosiaan sinne junalla ja lautalla, sama poispäin. Sitten kotiinpaluupäivänä aloin lievästi vittuuntua Lontoon junassa kun se viivästyi tunnin verran ongelmien takia ja minun piti ehtiä lennolle, wihii. Ei sillä oli siinä sinänsä aikaa, mutta kun halusin aikaa että voin rauhassa pööpöillä Lontoossa kun en ollut vielä täysin varma mitä kautta menen lentokentälle jne. Juttelin jonkun miehen kanssa siinä junassa. Tykkään siitä jutustelukulttuurista että aika huoletta voit joltain kysyä neuvoa tai mitä vaan ja ne mitä todennäköisemmin vastaavat, ja vielä ystävällisesti. Hehe, kohtasin kyllä yhden ilkeän ja pahantuulisen homomiehen myös, se oli kyllä niin stereotyyppinen.

Joka tapauksessa, yllätin itseni ja aika tehokkaasti selvitin tieni Lontoossa kohteesta toiseen ja ilman mitään jumitustaukoja pääsin lentokentälle asti. Ihmettelen miten olen itse päässyt lentokentälle, mennyt kaikista systeemeistä ja sitten koneeseen. Tuntuu jotenkin etäiseltä asialta, ihankun sitä ei olisi tapahtunutkaan?

Huolehdin itseni takaisin Suomeen. Olen ylpeä itestäin, ymmärrätte te sitä tai ette. Kumman luontevasti muutenkin tuli liikuttua.

En jaksa kirjoittaa enempää matkasta, kirjoitain myöhemmin lisää jos tulee jotain mieleen.

Enää ei ole ihan niin surkea olokaan kun kirjoitin? Kah.

Pitäisi muuten alkaa väsäämään portfoliota ja ennakkotehtäviä, piih.

Huomenna lähden siskon luo viikonlopuksi.

Sain jonkun ihme kohtauksen toissapäivänä ja kuuntelen nyt sitten siirappista ja pehmeä-äänistä Simon Webbeä. Kivoja nämä random fiilikset ja hmm, mieliteot? On myös hyvin ironista jotenkin tämä musiikki nyt yleiseen negatiiviseen mielialaani liittyen.

 

Laitan tähän vielä artistikuvauksen, kyllä, on aivan pakko:

 

np. Simon Webbe - No Worries