Meen kohta näkemään Tampere-ystävääni, piih. Mukavaa. Olen myös väsynyt, krooh.
Ainiin muuten, tutorimme kehui taas minua tässä yksi päivä. Hän on siis se kesän aikainen pomoni, jota sanon nyt tästä lähin tutoriksi, joten seuraavan kerran kun puhun pomosta, tarkoitan sitä natsia, joka pitäisi hirttää munistaan (olen varma että sillä on nekin). Jaja, oon tehnyt töitä aika paljon uuden palveluohjaajamme kanssa. En tajua miksi minut ängetään näiden kaikemmaailman tutorien ja palveluohjaajien, eli ns. "pomojen", seuraan. Ehkä tarvitsen tiukempaa valvomista? Hå hå håå! No ei, vaikka itse sanonkin niin kaikki tuntuu tykkäävän minusta.

Ajatelkaa jos yksikään nainen maailmassa ei meikkaisi. He varmaan näyttäisivät erilaiselta. Minun mielestä naisen "perus look" muuttuu jos hän alkaa käyttää meikkiä. Ne ketkä eivät ole koskaan käyttäneet, eivät näytä yhtään sen kummemmilta kuin ne, jotka meikkaavat. Naama tottuu meikkiin! Naama tulee riippuvaiseksi. Naama ei ole enää entisensä ensimmäisen meikkauksen jälkeen. Se janoaa meikkiä. Mutta, minulla on hyviä uutisia: siitä voi myös totuttautua pois! Muistan kun siskoni laittoi miulle ensimmäisen kerran ripsiväriä. Hän oli sitä mieltä että se näytti paljon paremmalta, minä en ollut tästä yhtään varma. En edes tiiä miten lopulta totuin meikkiin? Mutta yhtä kaikki, kuulun nykyään silti niihin, jotka meikkaavat vähän ja harvoin.
Tajusin juuri että kuulostan teidän mielestä nyt varmaan täysin hullulta. Mutta ei se mtn!


np. 50 Cent feat. Justin Timberlake - Ayo Technology