Ah! Sain kuin sainkin sen hiivatin Draculan luettua. Täytyy kyllä sanoa että loppu loppui vähän liian, öö, lopullisesti. Ei vaan siis yhtäkkiä, tuntui keskeneräiseltä. Mutta samapa tuo. Olen nähnyt tuosta sen elokuvaversion ja siihen on ympätty mukaan kreivi Draculan traaginen rakkaustarina. Kyllä tuossa kirjassakin jotain ohimennen mainitaan kreivin mahdollisista muinaisista rakkaustraumoista tai jtn mutta ei sitä samaa tarinaa ainakaan kerrota. Oliko se sitten muka vaan elokuvalisäys. Kun ihankun yksi kaverini olisi kerran sanonut lukeneensa sen saman tarinan kirjastakin. Tjaa, emt. Kuitenkin, haluaisin sen elokuvan nyt nähdä taas.
Oon kirjoittanut muistiin kaikenmaailman sitaatteja tuosta kirjasta mutta en nyt jaksa käydä niitä sen enempää analysoimaan. Suurin osa niistä koskee tapaa, jolla naiset on tässä esitetty. Joojoo, tiedän että kirja on vuodelta viissataatuhat jolloin ritariaika ei ollut vielä kuollut. Sanonpahan vaan. Olen näköjään laittanut jtn yksittäisiäkin sanoja tänne muistiin, ehkä selaan nyt kuitenkin nuo sivut. *selaa* Ah niin, tosiaan, nämähän on kielikuvia ja erilaisia ilmaisuja varten laitettu ylös, katsokaas:
"..koko ajan ruusut hänen poskillaan lakastuvat ja hän käy heikommaksi ja raukeammaksi päivä päivältä."

"Kyllä nämä hullut ovat läpinäkyviä! Oikea Jumala kuulisi varpusenkin putoamisen, mutta ihmisen turhamaisuuden luoma Jumala ei näe eroa kotkan ja varpusen välillä."

"..hänen täytyy maistaa katkeraa vettä ennen kuin pääsee makeaan."


Nämä ilmaisut muuten käy hyvin vähiin kirjan loppua kohden. Itse asiassa ne taitaa hävitä kokonaan. Tjaa-a.

Niin ja yksi mielenkiintoinen asia oli se, että aina lapsista puhuttaessa käytettiin sanavalintaa "se".

No okei koitan valita tähän pari kaiken kattavaa naiskommenttia:
"..mutta naiselle ei tässä tehtävässä ole sijaa, ja jos hän olisi pysynyt mukana jutussa, se olisi ajan mittaan väistämättä luhistanut hänet."

"..kun me eniten tarvitsemme hänen loistavia aivoja, jotka ovat kouliintuneet kuin miehen aivot vaikka kuuluvat suloiselle naiselle."

Tämmöisiä kommentteja tämä kirja vilisee, en jaksa nyt kaikkia tähän laittaa.


Ja sitten, mhöhö, tämä sitaatti pitää ehdottomasti laittaa tänne, koska Arthurista tuli ihan mieleen meidän Lossie:

"Saanko leikata Lucy-neidin ruumiista pään irti?"
   "Voi herrajumala, ette!" Arthur huusi hurjistuneena. "En ikimaailmassa anna lupaa hänen ruumiinsa silpomiseen. Te koettelette kärsivällisyyttäni. Mitä minä olen teille tehnyt, että näin minua kidutatte? Mitä tuo onneton tyttöparka teille teki, kun tuolla tavalla haluatte häpäistä hänen hautansa? Oletteko te hullu kun puhutte tuollaisia vai minäkö se hullu olen kun kuuntelen? Voitte karistaa mielestänne kaikki ajatukset tuollaisesta haudanhäpäisystä, minä en anna suostumustani mihinkään mitä te teette. Minun velvollisuuteni on varjella hänen hautaansa häpäisijöiltä ja sen minä jumaliste myös teen!"


Minun piti muuten kirjoittaa jotain muutakin muttan yllätysyllätys muista. Tuskin se mitään kovin tärkeää oli. No pomo ainakin soitti aamulla hyvin hilpeänä jostain työjutuista ja kysyi tuunko hakemaan joululahjaa toimistolta. Sanoin etten oo tulossa sinnepäin tänään, joten en tule. Hän sanoi siihen että juu eihän siinä mitään, ehdit saada sen joulun jälkeenkin! Se on aina niin omituinen kun se on noin lentoon lähdössä. Onkohan se jakomielinen?

No niin, menen tästä kirjastoon ja kauppaan kohta. Sunnuntaina pääkaupunki odottaa. Hejsan Helsingfors!

Ainiin, ja Boro-enolta tuli joulukortti. Käsiala näytti vähän kangertelevalta, onkohan se heikkenemässä entisestään. Hmm.

Ja toinen ainiin (alkaa muisti vetristyä). Meillä on olemassa täällä huushollissa eräs muinainen Eino Leinon runokokoelma, jonka edellinen asukas oli tänne jättänyt. Noh! Sitten eilen kyyläsin tuota olohuoneen kirjahyllyä niin löysin siitä Koskenniemen aforismikokoelman - Vaeltava viisaus! Eikä tämä tähän lopu, seuraavaksi löysin Waltarin pienoisromaanikokoelman! Entinen asukas on ollut suurmieskeräilijä. Suurmieskokoelmakeräilijä. Ylistäkäämme.


np. Tiktak - Tänä yönä taivaaseen (kyllä, jostain käsittämättömästä syystä shuffle laittoi tämän soimaan juuri tällä sekunnilla)