Siitä lähtien kun muutin tänne olen ollut enemmän tai vähemmän kipeä, milloin milläkin tavalla. Siis ihan kirjaimellisesti muuttopäivänä se alkoi. Reaktio on outo, koska olin muuttamassa sinne minne olen aina halunnut. Ja nyt olen täällä. Ajattelin ensin että iso muutos tuo mukanaan stressin. Mietin vaan että miten kauan siihen tottuminen kestää. Sitten tietty muitakin asioita, jotka tuovat mukanaan surua, on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Hautajaisten jälkeen sydän hypähti välillä ylilyöntejä noin viikon pari ajan. Saan aina välillä hetkellisesti kiinni hyvästä olosta mutta jotenkin on silti helppo horjahtaa pois tasapainosta. Tosin kyllä tässä vaiheessa jo tuntuu että oikeasti alkaa pikkuhiljaa tasoittumaan. Kai? Vaan jos ei ala niin mites sitten. Eikö tämä kaupunki kaikesta huolimatta muka sovi minulle? Rakastan maaseutua ja rauhaa, mutten pysty asumaan täydessä hiljaisuudessa ja eristyksessäkään. Mihin minä sitte sovin? Tai sitten en ole löytänyt keskitietä. Aikaisemmista paikoista on puuttunut liikaa kaikkea. Täällä on ehkä sitten liikaa sitä kaikkea? Joten no periaatteessa kontrasti entiseen on niin suuri, että se aiheuttaa reaktioita. Onko sitten siitä kyse, vai kertakaikkiaan vaan väärästä paikasta, en tiedä vielä.

Tällä hetkellä oikeastaan olisi kiva olla jossain rauhallisessa paikassa ja tehdä mukavuuksia. Tuntuu että fiilikset vaihtuu viikoittain. Kun olin Imatralla melkein viikon aloin ahdistua ja kaipasin vähän sykkivämpään elämään. Olen yhtä aaltoliikettä. Vaiko laine-. Thjaa voi siinäkin olla se juju, minulta puuttuu se jokin pysyvä, joka ei katoa tai aiheuta tuskaa paikasta tai tilanteesta riippumatta.

 

np. Adele - Set Fire To The Rain