Mää tässä oikeesti mietin että mitä jos soittelisin työasioissa yhteen toiseen paikkaan heti maanantaina. Hmm. Merlellä on suunnitelma?
Joo-o, olin tänään 14 h töissä. 14. Siis 14. Aamu 8 ilta 10. 14 tuntia. Tjaa, olisi sieltä kyllä päästy aiemmin pois mutta yksi meistä sai aivotärähdyksen noin puolessa välissä, joten sitten kahden ihmisen piti tehdä kolmen ihmisen hommat. Ezillai. Mutta siis toinen sai tosiaan aivotärähdyksen ja toinen rytmihäiriöitä (sydän tupannut silloin tällöin temppuilemaan), ja minulla ei tunnu missään. Vaikka oleilen tässä hyvin vähillä yöunilla, en ole yhtään uupunut ja, niin, ei tässä mitään. Högö. En minä mikään ihan turha Merkele ole.
Lallatilaalaa, huomenna on vapaapäivä. Ainiin, minun nimeä ei lue missään noissa keikkahommien lappusissa. En siis ilmeisesti saa tehdä ensi viikolla töitä sen oman paikkani lisäksi, höhö. Suuttuikohan pomo kun annoin sille kommenttia keskiviikkona. Jos näin on niin onpa siinä pikkumainen ihminen, hahaha. No mut ei tässä mtn, sain muitakin hommia jah eipä minulla todellakaan ole väliksi tehdä täyttä päivää joka päivä.

Tästä kaikesta tulee vielä hyvin mielenkiintoista.

Luen innoissani tuota Roopea, sitten luen Draculan loppuun. Ja sen jälkeen luen sen Trollin, vaikka sain siitä tarpeettomia ennakkoarvosteluja. Mutta minkäs sille voi.
Anyway, bygones.

I'll go for a fag.


np. Björk - Oceania