Olen Kouvolassa. Kirjoitan teille nyt jotain kun olen tässä suurimmaksi osaksi asettunut jo. Ei minulla kyllä kovin paljoa ole kerrottavaa kun ei tässä pahemmin muuta ole ehtinyt tapahtua kun tavaroiden laittamista ja kaverin näkemistä ja kaupungilla pyörimistä. Mut juu tämä kämppä alkaa näyttää jo aika mukavalta, vielä pitää kaksi laatikkoa tyhjentää (täynnä papereita yms, riittää läpikäymistä) ja imuroida ja jotain yleistä pientä puunausta. Sitten saa matotkin lattialle, jau.

Muuttopäivästä (= Matskun syntymäpäivä) sen verran että viimeisen yön kotona nukuin olohuoneen sohvalla koska omasta sängystä otettiin jalat irti. Noh, heräilin siinä jossain aamulla ensimmäisiä kertoja, kävin uudestaan nukkumaan ja sitten aloin nähdä unta. Se oli semmoista unta joka on osittain sekoitettu tosielämään, ja vieläpä reaaliaikaisesti. Näin siis unta että nukuin siinä sohvalla (samalla kun oikeasti nukuin siinä) ja heräsin siinä sitten muuttopäivänä. Noh, nousin ylös ja ensimmäiseksi näin raasulaaman keittiössä juoksentelemassa edestakaisin kun mikäkin tuore äiti; hän nimittäin hoiti siskonpoikaani (sisko perheineen oli meillä siinä myös), syötti ja tommoista. Aika herttaista. Aloin siinä kai jotain aamupalaa laittaa ja sitten herra Albrand tuli myös keittiöön. Hän siis oli viettämässä syntymäpäiviään meillä, ja raasis mukana pidoissa, luonnollisesti. Että semmoista tällä kertaa.

Fa shizzle dizzle, its the big Neptizzle with the Snoopy D-O-double Gizzle!

Ps. Minulla on Kensington station -kello, mhii!


np. Snoop Dogg - From Tha Chuuch To Da Palace