Jaa, ei minulle aamulla soittanutkaan kukaan, joten nukuin sitten vaan. Ehkä ne saivat loppuviikoksi joka päivälle jonkun muun tekemään? Ja ehkä he ovat nyt joko minuun suuttuneita, turhautuneita, tai sitten pelkääviä tai karttelevia. Who knows! Who cares? Ehken sano mitään, kuitenkin joku soittaa tänä iltana. Mutta joo kyllähän tuosa 12 aikaan soitti toinen tyyppi että pääsenkö häntä auttamaan illalla. Sanoin että valitettavasti olen kiinni muissa hommissa tänä iltana. Eivätkö ne nyt ketään muuta löydä ikinä kun minut!
Lähden tunnin päästä töihin, aijaiks.
Ja pitää varmaan soittaa mummolle etten pääsekään sinne kun unohdin kokonaan että ystäväni tulee käymään täällä viikonloppuna. Katsotaan nyt, katsotaan nyt! Tuntuu kuin minua revittäisiin moneen paikkaan yhtä aikaa, repeän kohta *katsoo huolestuneena tikkejään*.

Juu, ja näinpä taas mielenkiintoista unta. BB-Sauli (huom! en edes ole katsonut BB:tä moneen päivään) oli meillä yötä! Mutta hänellä oli eri nimi. Sitä ennen näin painajaisia töistä, mutta sitten olin sen Saulin kanssa meillä ja hän oli kovin mukava. Hänellä oli joku sellainen pillimuki, jossa oli kupu päällä, ja hän halusi tehdä minulle jotain glögijuomaa sillä. Hän laittoi siihen vettä ja kehotti minua kaatamaan siihen sekaan ensin jonkinlaista mehuglögitiivistettä ja sen jälkeen jotain punaista jauhetta. Kysyin sitten että "Mitäs sitten seuraavaksi?"
"No sitten voit huomata sen glögin kuumuuden."
Katsoin sitä outoa mukia ja siinä oli höyryävää juomaa. Päättelin, että se jauhe oli aiheuttanut jonkinlaisen reaktion, joka sai nesteen kuumenemaan ja öö, valmistumaan. BB-Sauli on taikuri!
Miksi näen koko ajan unta miesyövieraista :/ Huom, miesyövieraista jotka ovat erityisen mukavia, lempeitä ja tajuavaisia. Toiveunia? Hah hah haa!

Koin visioita kun söin muroja mustikoiden kera. Olisipa voinut siinä tilanteessa piirtää tahi maalata.

Jäätävät kaiken ja purppuraista verta vuotaen värjäävät siniseksi
Mustikat ovat kaikki hulluja!


np. Timbaland feat. One Republic - Apologize